Saksan evankelisen kirkon jäsenmäärä pudotuksessa

 

 Jäsenmäärä Euroopan luterilaisissa kirkoissa on keskimäärin laskusuhdanteessa. Väestöpohjan muutos voi kääntyä kuitenkin myös seurakunnan kasvuksi.

Saksan evankelinen kirkko (EKD) julkaisi 20. heinäkuuta edellisen vuoden tilastonsa. Kirkon jäsenmäärä putosi yhden vuoden aikana 1,79 % – poissa on yli 386 000 jäsentä. Tiedotteessa todetaan asian selittyvän osin Saksan laajalla väestöpohjan muutoksella sekä sillä, että EKD:n jäseniä kuoli vuoden aikana noin 350 000 henkeä. Vielä edellisvuoden tiedotteessa EKD totesi jäsenmäärän pysyneen melko tasaisena. Vuoden 2017 lopussa Saksan evankeliseen kirkkoon kuului 21 535 858 jäsentä.

Vertailun vuoksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähtökohtaisesti jo huomattavasti pienempi jäsenmäärä laski vuosien 2016–2017 välillä 1,22 %, joka merkitsee 47 492 jäsenen vähenemistä. Vuoden 2017 lopussa Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 3 904 293 jäsentä.

SELK kasvaa

Evankeliumiyhdistys tekee Saksassa yhteistyötä Itsenäisen evankelis-luterilaisen kirkon (SELK) kanssa. SELK ei ole vielä julkaissut vuoden 2017 tilastoaan, mutta edellisvuoden tiedotteen mukaan vuosien 2015–2016 välillä sen jäsenmäärä kasvoi 0,85 %, eli 283 henkilöä. Vuoden 2016 lopussa sen seurakunnissa oli 33 474 jäsentä.

Siinä missä EKD selittää jäsenmääränsä laskua Saksan väestöpohjan muutoksella, vaikutti SELK:n jäsenmäärän kasvuun isoimpana tekijänä sen tekemä maahanmuuttajatyö. Yksinomaan Berliinin Steglitzin kaupunginosan Pyhän kolminaisuuden seurakunnan jäsenmäärä kasvoi 477 henkilöä vuonna 2016.

Evankeliumiyhdistyksen lähetystyöntekijät Marko ja Siiri Turunen ovat töissä samaisessa seurakunnassa. Sanansaattaja uutisoi Turusten lähdöstä viime vuoden syyskuussa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: