Reformaatio vaikutti 1500-luvulla paitsi jumalanpalveluselämään myös kirkkotaiteeseen. Jotkin liikkeet päätyivät poistamaan kaikki kuvat kirkoista, mutta mitä tapahtui kirkkotaiteelle Suomessa?  

Ennen reformaatiota roomalaiskatolinen kirkko oli merkittävä taiteen ja taiteilijoiden työn rahoittaja, myös nykyisen Suomen alueella. Koko Euroopan tasolla moni taiteilija työskenteli kirkkotaiteen parissa sen avaamien taloudellisten mahdollisuuksien myötä. Myöhäiskeskiaikana Ruotsi-Suomessa kirkkoja rakennettiin poikkeuksellisen paljon, ja uudet kirkot tarvitsivat kirkkotaidetta: seinät ja holvikatot koristeltiin monipuolisin muraalimaalauksin. Myös jumalanpalveluselämä vaati monipuolisia taiteilijoiden tuottamia esineitä ja kankaita.  

Kun Ruotsi-Suomessa reformaatio astui kuninkaan käskyllä voimaan ja Ruotsin kirkko irrotettiin roomalaiskatolisesta kirkosta, vaikutti tämä välittömästi suomalaiseen kirkkotaiteeseen kahdella tavalla: toisaalta käytössä olevien taloudellisten resurssien kautta, toisaalta uusien teologisten tulkintojen kautta. 

On huomattava, ettei luterilaisen reformaation vaikuttamalla Suomen alueella lähdetty sellaiseen kuvien ja taiteellisen esineistön hävittämiseen, kuin mitä nähtiin zwingliläisen ja kalvinistisen reformaation alueilla, missä poistettiin lähes kaikki kuvat. Luther katsoi Vanhan testamentin kuvakiellon koskevan vain kuvien palvontaa ja kuvakiellon laajemman tulkinnan, eli kaikenlaisten jumalan kuvien tekemisen kiellon, koskevan vain Israelin kansaa Vanhan testamentin aikana. Myös Pohjolassa sitouduttiin Lutherin linjalle, eikä kirkkotaide joutunut Suomen alueella tuhoamisuhan alle.  

Miksi kuvat ja patsaat sitten vähenivät Suomen kirkoista? Vaikka kuvia ei Suomen alueella systemaattisesti ryhdytty tuhoamaan, ei seurakunnilla ollut taloudellisista syistä varaa ylläpitää rikasta ja monipuolista kirkkotaidetta. Erinäiset kunnostustyöt jäivät siis rahan puutteessa suorittamatta. Kirkkotaide pysyi kirkkotilassa kunnes kun se peitettiin tai poistettiin käytöstä, kun varaa kunnostustyöhön ei ollut. Näin kirkkojen kuvataide rupesi ensin ohenemaan ja kirkon sisätilat pelkistymään. Missä seinät kalkittiin valkoisiksi, se tehtiin teologisten syiden sijaan esteettisistä syistä: seinät ja holvikaaret sotkeentuivat sekä kynttilöiden noen että maalattiasta nousevan tomun myötä nopeasti, jolloin ne olisi pitänyt maalata ja koristella uudelleen, kuten aiemmin oli tehtykin.  

1600-luvulla Suomen kirkkojen yleinen kunto oli kehno. Ruotsalainen Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe teetti kirkkojen kuntoa koskevan selonteon ja totesi tilanteen laajasti huonoksi. Muun muassa kirkonpenkkejä hän piti monin paikoin säännöttömästi rakennettuina ja edellytti seurakuntien korjaavan ja kaunistavan kirkkorakennuksensa asiaankuuluvin tavoin. 

Lue koko juttu Sanansaattajasta  1/21.