Musiikki soi Kalajoen seurakunnissa

 

Kalajoen seurakuntien rippileirit pyörivät, kuorot ovat jääneet kesätauolle ja Evankeliumijuhla lähestyy.  Alueeseen kuuluvan Himangan kappeliseurakunnan kanttori Annika Kuntsi odottaa, että alueen yhteistyö ja meininki näkyvät myös tulevilla kesäjuhlilla.

Millaista työ kanttorina on ollut?
– Aloitin syyskuussa 2016. Täällä on tosi kiitollista tehdä musiikkityötä. Seurakuntalaiset ovat todella aktiivisia. Musiikkielämä on vilkasta ja avustajia on paljon saatavilla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan monelle kanttorin työ ei ole kutsumusammatti vaan työtä tehdään palkan takia. Miten sinusta tuli kanttori?
– Riparin jälkeen monen vuoden ajan meillä oli bändi, joka soitti ripareilla, konfirmaatioissa ja erilaisissa nuorten jutuissa. Ajattelin, että olisi kiva saada soittaa, mutta olla töissä seurakunnassa. Siitä ajatus lähti. Jos itse ei jaa kristillistä elämänkatsomusta, olisi vaikea olla tässä työssä. Sillä tavalla työ on ehdottomasti kutsumusammatti. Toisaalta ainahan kaikkien pitää syödä ja maksaa laskut, kyllä töissä käydään myös toimeentulon takia.

Myös kanttoreiden työtyytyväisyys on laskenut. Millaiseksi koet oman tilanteesi?
– Oma työtyytyväisyyteni on aika hyvä. Harvoin tyytyväisyys tulee työn sisällöstä. Olen aktiivina ammattiliitossa, ja kanttoreiden työssä näkyy rahojen väheneminen. Virkoja jäädytetään, keskiasteen B-virkoja tiputetaan C-viroiksi ja palkka on huono. Kyselykin paljasti, että kanttorin työn vaativuutta ei tunnisteta ja tunnusteta samalla tavalla kuin pappien. Jos musiikkityön tärkeyttä ei pidetä esillä, palkka voi helposti olla todella vaatimaton. Sieltä kanttoreiden suurin tyytymättömyys varmasti tulee.

Mitä työ antaa?
– Se tiivistyy seurakuntalaisten kanssa tekemiseen. Tietysti omaa musiikillista kehitystä tapahtuu työn rajoissa, mutta yhteismusisoinnilla saadaan enemmän aikaan kuin yksin voisi tehdä. Kalajoella on 120 lapsikuorolaista ja useampi kirkkokuoro. Ihan tavallisissa messuissakin on usein joku avustamassa. Esimerkiksi lasten kanssa työskentelyssä ihanaa on, että he kiintyvät ryhmään ja ohjaajaan, ja helposti tulee avoin ja luottamuksellinen suhde. Lapset heittäytyvät helposti. Seurakuntalaisilta tulee paljon palautetta ja toiveita. Se motivoi omaa työtä, kun tietää, että sillä on merkitystä.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 14/18.

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: