Evankeliumijuhlia ympäri Suomea

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa vietettiin valtakunnallista Evankeliumijuhlaa Porissa. Joka vuosi järjestetään kuitenkin myös paikallisia evankeliumijuhlia ympäri Suomea.

Paikallisilla evankeliumijuhlilla on pitkät perinteet ja niitä alettiin järjestään samoihin aikoihin kuin valtakunnallista juhlaa 1870-luvulla. Professori ja pastori Seppo Suokunnas kuvailee paikallisten juhlien lähteneen samoista herätyksen tuulista kuin valtakunnallinen Evankeliumijuhlakin.

– Ihmiset ovat tulleet evankeliumin käsittämiseen ja ymmärtäneet, että sanaa tulee viedä eteenpäin ja alkaa toimia kirkossa jollakin tavalla evankeliumin ja lähetyksen hyväksi. On käsitetty, että pitää organisoida tilaisuuksia, joissa Jumalan sanaa saarnataan, hän kertoo.

Lauri Koskenniemen historiankirjojen mukaan ensimmäiset paikallisjuhlat olivat 1877 Janakkalassa ja Soinissa. Suokunnas kertoo, että ensimmäistä juhlaa vietettiin Turussa Kaistarniemessä 1873, jossa oli paikalla tunnettuja evankelisia puhujia. Taustalla on kuitenkin jo 1840-luvulta peräisin oleva evankelisten pappien järjestämä seuratoiminta. 1880-luvulta paikallisten juhlien vietto lisääntyi eri puolilla Suomea.

– Kun kaiken kaikkiaan Sleyn paikallisosastoja on historian aikana ollut 768 ja ne kaikki ovat pyrkineet järjestämään evankeliumijuhlia, saa jonkun kuvan evankelisen liikkeen juhlatoiminnan laajuudesta, Suokunnas sanoo.

Pisin katkeamaton evankeliumijuhlaperinne on Hämeenlinnassa, jossa paikallinen juhla järjestetään heinäkuun lopulla 136. kerran. 

– Paikallisiin evankeliumijuhliin väki kerääntyy pienemmältä alueelta, mutta aikonaan Hämeenlinnan juhlille on tultu Etelä-Hämeen piirin alueelta ja jopa Pohjanmaalta. Tätä perinnettä on viime vuosina yritetty herättää uudestaan henkiin, kertoo Hämeenlinnan juhlaa järjestämässä oleva Jarkko Läspä. 

Läspä kertoo Hämeenlinnan evankeliumijuhlien olevan kaksipäiväinen hengellinen kesätapahtuma, jossa juhlaa vietetään ulkona.

– Meille on tärkeää, että paikallisissa juhlissa ihmiset saavat rauhassa tavata toisiaan Jumalan sanan äärellä, eikä ohjelmaa ole liian paljon. Olemme yrittäneet tavoittaa myös uusia pitämällä matalaa kynnystä niin, että pihaseuroihin on helppo tulla käymään kenen vain, Läspä sanoo.

Loppukesän evankeliumijuhlat
27.–28.7. Hämeenlinna, Luther-talo
1.8. Sastamala, Tervamäen rukoushuone
11.8. Alahärmä, seurakuntatalo
18.8. Alajärvi, kirkko ja seurakuntatalo
25.8. Kauhava, Kortesjärven kirkko
25.8. Pöytyä, Karinaisten seurakuntakoti
25.8. Loimaa, Loimaan kaupunginkirkko

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: