”Globaalit nomadit” – lähetystyön tähden

 

Lähetystyö vaatii tekijältään koko elämän siirtämistä toisen kulttuurin pariin – usein pitkäksi aikaa. Jos läheteillä on lapsia, lähtevät hekin mukaan aloittamaan elämänsä alkutaivalta aivan uuden kulttuurin pariin. Useallakin mantereella kasvaminen jättää jälkensä ihmiseen.

Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen lähetyskentillä asuu tälläkin hetkellä seitsemän lähetyslasta. Lapset elävät  mahdollisimman normaalia elämää – viettävät aikaa perheensä parissa ja ystävystyvät ikätovereihinsa. Oppivelvollisuus­ikään ehtineet lapset käyvät kohdemaassa myös koulua – paikallisen koulutuksen tasosta riippuen joko paikallisten lasten seurassa, tai oppilaitoksissa, joissa opiskelee pääosin mm. kansainvälisten diplomaattien lapsia. 

Helsingin Sanomat kirjoitti huhtikuun lopulla diplomaattiperheiden lasten kokemuksista toisessa kulttuurissa kasvamisesta ja elämisestä (Susanne Salmi, HS 21.4.). Jutussa todettiin vuoden 2017 lopussa ulkomailla asuneen lähes 42 000 alle 18-vuotiasta Suomen kansalaista. Osa heistä on lähetystyöntekijöiden lapsia. Suomen lähetysneuvoston viimeisimmän tilaston perusteella vuoden 2016 lopulla vähintään 12kk työkauteen sitoutuneita suomalaisia lähetystöntekijöitä asui ulkomailla 464 henkilöä.  

”Third Culture Kids”

Tänä vuonna 30 täyttänyt Timo-Pekka Huhtinen ehti ennen aikuisiän saavuttamista elää lähetyslapsena kahteen otteeseen Japanissa, sekä kertaalleen Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Huhtinen sopii siis amerikkalaisen sosiologi David C. Pollockin popularisoimaan määritelmään ”kolmannen kulttuurin lapsista”, joiden ensimmäinen kulttuuri muodostuu vanhempien kotimaan kulttuurista, toinen lapsuutta ympäröivästä tai ympäröivistä kulttuureista. Kolmas kulttuuri on yhdistelmä tätä kaikkea. Kolmannen kulttuurin lapset muodostavat suhteen kaikkiin itseään ympäröiviin kulttuureihin kuitenkin kokematta niistä yhtäkään täysin omakseen.  

– Kotimaa käsitteenä ei tunnu niin olennaiselta, kun on asunut lapsuudessa monessa paikassa. Näin ollen myös eniten kotimaana kokemassani Suomessa jotkin asiat tuntuvat vierailta, Huhtinen pohtii.

2017 Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa tohtoriksi väitellyt Saija Benjamin toteaa nuorten kokemuksia toistuvasta kansainvälisestä muuttoliikkeestä käsitteleävässä väitöskirjassaan kiinteän asuinpaikan kuuluvan tiettyihin ihmisen perusturvallisuutta rakentaviin seikkoihin. Kuitenkin ilman pidempiaikaista vakituista asuinpaikkaa kasvaneille lapsille toistuvasta muuttamisesta syntyy Benjaminin mukaan osa identiteettiä ja myöhempää elämäntapaa.

– Lapsena sitä ei ajattele niin paljon, mennään vaan vanhempien ja perheen mukana. Koulujen ja kavereiden vaihtuminen oli välillä haastavaa, mutta itselleni on kokonaisuudessaan onneksi jäänyt positiivinen mieli monessa maassa asumisesta, Timo-Pekka Huhtinen jatkaa.

Kuin alleviivatakseen Benjaminin väitöskirjan paikkaansapitävyyttä Huhtinen on aikuistuttuaan asunut Suomen lisäksi Ruotsissa ja Australiassa. 

Ystävyyssuhteet erilaisia

Lapsuuttaan ja nuoruuttaan Japanissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa viettänyt Huhtinen kokee uusiin maihin sopeutumista edesauttaneen, että kyseisissä maissa erilaisuuteen suhtaudutaan eri tavalla kuin Suomessa.

– Lapsena ulkomailla oli helppo saada kavereita, sillä yleisesti ottaen asumissani maissa erilaisuus herätti uteliaisuutta ja kiinnostusta. Suomessa koin päinvastoin: täällä tuntuu valitettavasti siltä, että erilaisuus on lähtökohtaisesti heikkous.

Muuttaminen jopa mantereelta toiselle on kuitenkin jättänyt jälkensä sosiaalisiin suhteisiin – Huhtinen kertoo, ettei hänellä ole montakaan koko elämän kestänyttä ystävyyssuhdetta.

– Oma luonteeni on sopeutunut tähän myös siten, etten ole sellaisia osannut myöskään kaivata. Ystäviä on kuitenkin mahdollista löytää kaikissa maissa ja arjen yhdessäolo ja päivittäiset kanssakäymiset ovat mielestäni tärkeitä. 

Erilaiseen maailmankuvaan kasvaneelle Timo-Pekka Huhtiselle globaali nuoruus on kuitenkin vahvuus.

– Näen positiivisena asiana työssäni mahdollisuuden lähteä helposti ulkomaille, joskin perheellisenä tätä mahdollisuutta ei tule usein käytettyä, Huhtinen päättää.

FBFS – ”Finnish body, foreign soul”

Luterilaiset lähetysjärjestöt järjestävät yhdessä leiritoimintaa lähetyskentillä kasvaneille lapsille. Tänä vuonna FBFS-leiri (suom. ”Suomalainen keho, ulkomaalainen sielu”) järjestettiin 24.–27.7. Ryttylän Kansanlähetysopistolla. Leirillä oli noin 25 13–20-vuotiasta nuorta.

Leirillä käsitellään lasten elämässä vahvasti läsnä olevaa lähtemistä ja palaamista kaikkine haasteineen. Leiri on tärkeää vertaistukea lapselle tai nuorelle, joka kokee usein ulkopuolisuutta sekä lähetyskentällä että vanhempiensa kotimaassa.

Tänä vuonna leirin vetovastuussa ollut Nooa Saari kertoo osan lapsista olevan jo vanhempiensa työkaudelta Suomeen palanneita ja osan kesälomaansa Suomessa viettäviä. Lähetyskentällä kasvaneet lapset keskustelevat usein keskenään englanniksi.

– Lapset opiskelevat usein kansainvälisissä kouluissa ja ovat kehittäneet oman sosiaalisen kanssakäymistapansa englannin kielen ympärille, Nooa Saari selittää. 

Tähän saakka FBFS-leiri on järjestetty vuosittain. Ensi kesänä järjestetään leiri aikuisille lähetyslapsille ja sitten jatkossa leirit vuorovuosin lapsille tai nuorille ja aikuisille.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: