Luoja järjesti asiat ajallaan

 

Tansanialainen Elisha Njoghomi on tuntenut aina metsän olevan lähellä sydäntään. Hänen haaveensa toteutui, kun hän pääsi  tutkimaan vastuullista metsien hoitoa Helsinkiin. Vastaväitellyt Elisha kertoo tuovansa kotiin yhden sijasta kaksi tutkintoa, toisen metsätieteellisestä ja toisen Helsingin Luther-kirkosta. 

 

Ensikosketuksensa Suomeen Elisha sai lähes 15 vuotta sitten, kun hän tutustui kahteen suomalaiseen tutkijaan Tansaniassa. Elisha oli opiskellut metsätieteitä yliopistossa, ja häntä pyydettiin lähtemään mukaan suomalaisten tekemään tutkimusprojektiin. 

– He olivat tulleet tutkimaan, miten Itä-Afrikan kuivilla alueilla voisi lisätä metsätuotantoa ekologisesti. Teimme paljon kenttätyötä ja vastaanotimme opiskelijoita Helsingin yliopistosta. Olin myös niiden joukossa, jotka kutsuttiin lyhyeen opiskelijavaihtoon Suomeen. Siitä saakka Suomi oli ollut minulla sydämessä, Elisha kertoo. 

Kymmenisen vuotta myöhemmin sama taho järjesti uuden projektin Tansaniassa, johon Elisha kutsuttiin jälleen mukaan. Kun kenttätyö oli lopussa, Elishalle kerrottiin, että heillä olisi tilaa yhdelle väitöskirjaopiskelijalle Helsingissä. 

– He sanoivat, että olin ahkera työssä ja sopisin todella hyvin osaksi tutkimusprojektia. Teimme suunnitelmia, ja minut hyväksyttiin yliopistoon. Elokuussa 2017 saavuin Helsinkiin tekemään väitöskirjaani metsätieteelliseen tiedekuntaan. 

Elishan väitöstutkimus käsittelee sitä, miten voidaan auttaa heikentyneitä metsäalueita toipumaan. Kestämättömät hakkuut ovat Tansaniassa iso ongelma. 

– Tansaniassa monet metsät ovat muutaman kymmenen vuoden aikana tuhoutuneet. Metsiä on hakattu ilman hyvää suunnitelmaa siitä, miten uudelleenkasvu turvataan.  

– Tutkimukseni tähtäsi siihen, miten eri kasvuvaiheessa olevat puut voivat toipua. Miksi jotkut puut kuolevat ja toiset kasvavat? Mikä saa uudet versomaan maasta? Selvitin näiden asioiden suhdetta. Kun ymmärtää tämän kasvuprosessiin liittyvän vuorovaikutuksen, voi ymmärtää paremmin, miten kyseinen metsä toimii ja miten sitä voidaan harventaa kestävästi, Elisha tähdentää.  

Elisha kertoo olleensa innoissaan päästyään Suomeen tekemään väitöskirjaa. Häntä oli kuitenkin mietittänyt eräs asia: löytyisikö Suomesta sopivaa seurakuntaa? Jumala kuitenkin johdatti asiat ajallaan.

Lue koko juttu Sanansaattajasta 11/21.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: