Isän kuolema. Vakava onnettomuus. Avioero. Vaikea synnytys. Läheisen itsemurha. Työuupumus. Sairastuminen. Irtisanominen. 

Moni meistä kokee elämänsä aikana tapahtuman, joka järkyttää mieltä. Moni meistä on kokenut elämänsä aikana suuria ja vaikeita asioita sekä joutunut vastaanottamaan kohtuuttomia menetyksiä. Osa pyrkii liiaksikin selviytymään. Ei taivu toipumaan. Joku pakenee pullaan, pulloon, työntekoon tai suorittamiseen. Suru ja menetys jää kohtaamatta ja työstämättä. 

Toipumisen elinehto on pysähtyminen. Vaikeat tunteet ja kokemukset on hyvä kohdata. Ikävätkin asiat kuuluvat elämään. 

Kun elämä kohtelee kaltoin, on taivuttava kärsimään. On aika surulle. On aika olla toipilas. Ei tarvitse jaksaa. Saa hajota ja särkyä. Toipumiselle on annettava aikaa. 

Ilo ei vedä puoleensa kaikkia. Se ei kutsu käymään, jos mielen täyttää väsymys ja murhe. Elämää ei voi ahtaa yhteen muottiin. 

Surun keskellä moni kokee jäävänsä yksin. Kuluneena kesänä olemme saaneet lukea sanomalehtien sivuilta tällaisista yksinjäämisen raskaista kokemuksista. Moni on pettynyt siihen, että yhteiskunnan tarjoama kriisiapu ei tavoita. Ihmisten kokemukset muistuttavat siitä, kuinka hyvinvointiyhteiskunnassamme ollaan yksin ja jäädään yksin. 

Raamatun lehdillä meitä opetetaan kohtaamaan sureva ihminen. Maria suree kuollutta ystäväänsä. Hän ei jäänyt yksin. Marian suru kohdattiin. Kaksi kertaa häneltä kysyttiin: ”Mitä itket, nainen?” Kysyjinä olivat enkeli ja Jeesus. Enkeli ja Jeesus opettavat meille surevan ihmisen kohtaamista. 

Enkeli ja Jeesus opettavat, että pelkkä kysymyskin riittää yhteyden rakentamiseen. Kysymyksenkin kautta voi kohdata murheellisen. Mitä sinä itket? Kuinka sinä jaksat? Kuinka voit? Sosiaalisessa mediassa saadut tykkäykset eivät meitä lämmitä, koska niistä puuttuu aito kosketus. 

Sureva saa itse valita, mitä hän kertoo surustaan, elämästään. Tärkeintä on, että hän tuntee tulevansa huomatuksi, kohdatuksi. 

Toipuva tarvitsee toisia.  

”Herra elämääni
Valvo, etten harhaan
vaeltaisi täällä
ohi ihmisten.
Herra, auta aina,
etten ketään paina
etten toisten taakkaa
suuremmaksi tee.”

Virrestä 509.

Kolumni julkaistu Sanansaattajassa 19/19.