Tikkamäen unelma toteutuu

 

Evankeliumijuhlan alkuperäinen tapahtumapaikka, Helsinki, on muuttunut edelliskerrasta huomattavasti. Jorma Tikkamäen mukaan se tarjoaa mahdollisuuden ihmeeseen. 

Järjestyksessään 144. Valtakunnallinen Evankeliumijuhla palaa juurilleen, kun se järjestetään Helsingissä viiden vuosikymmenen jälkeen. Juhlan valmistelu ei tapahdu hetkessä.
– Ajatus juhlan järjestämisestä Helsingissä on kytenyt päässäni jo monta vuotta, Evankeliumijuhlan päätoimikunnan puheenjohtaja Tikkamäki kertoo.

Yhteistyöseurakunta Meilahdesta varmistui syksyllä 2015 ja juhlan päätoimikunta nimettiin viime vuoden tammikuussa. Tikkamäen mukaan järjestelyt ovat sujuneet aikataulun mukaisesti.
– Käytännön järjestelyissä tulee aina eteen yllätyksiä, mutta niistä selvitään. Kaikissa toimikunnissa on osaavaa ja innostunutta väkeä, johon voi luottaa, hän kehuu.
Juhlaa on järjestämässä palkattuja työntekijöitä Sleystä ja Meilahden seurakunnasta. Suurin osa juhlan valmisteluihin osallistuvista on kuitenkin vapaaehtoisia. Toimikuntien jäsenten lisäksi juhlaa tekevät talkoolaiset.
– Juhlan onnistumisen puolesta voisi myös rukoilla, Tikkamäki toivoo.

Helsinki haasteena 

Evankeliumijuhla järjestettiin Helsingissä viimeksi vuonna 1965. Kaupunki on sen jälkeen muuttunut valtavasti: kirkkoonkuulumisprosentti on romahtanut, ja vain puolet lapsista kastetaan. Myös turvallisuusasiat pitää huomioida tarkasti juhlaa valmisteltaessa.
– Monellakin mittarilla pääkaupunkiseudusta on tullut lähetystyön maaperää. Näen tämän haasteen ennen kaikkea mahdollisuutena, Tikkamäki kuvailee.

– Toivon, että juhlan aikana sanoma Jeesuksesta saisi kaikua selkeästi ja yksinkertaisesti, hän täydentää.
Evankeliumijuhlaan odotetaan osallistuvaksi paljon sellaista väkeä, joka ei vielä tunne Kristusta. Ohjelmassa tämä on huomioitu esimerkiksi ottamalla mukaan talk show’t helposti samaistuttavine aihepiireineen.

– Viestintätoimikunta tekee parhaansa ihmisten tavoittamiseksi. Juhlaviikolla myös jalkaudutaan Helsingin kaduille kutsumaan kansaa juhlaan, Tikkamäki kertoo.
Tikkamäki toivoo, että jokainen uskova juhlavieras kohtaisi rakastavasti eteensä tulevia ihmisiä juhlan aikana.
– Se on paras todistus lähimmäiselle, joka ei vielä tunne Kristusta.

Odotettavissa ikimuistoiset juhlat 

Apulaismeteorologinakin tunnetun Tikkamäen mukaan sää ei tänä vuonna vaikuta juhlan järjestämiseen merkittävästi.
– Vielä on liian aikaista sanoa, millainen keli juhlaviikolle osuu. Sade ei kuitenkaan haittaa, sillä jäähallissa on joka tapauksessa sopiva ilmasto, hän naurahtaa.
Tikkamäki osallistuu Evankeliumijuhlaan jo 32. kerran. Kuten monelle muullekin evankeliselle, kyseessä on hänellekin eräs vuoden kohokohdista. Tikkamäen erityinen toivomus olisi, että tämän vuoden Evankeliumijuhla voisi jättää pysyvän jäljen Helsinkiin.
– Toivon, että evankeliumi voisi yllättää ihmiset positiivisesti.

Evankeliumijuhlan naruja käsissään pitävä Tikkamäki tunnustaa jännittävänsä hieman kokonaisuuden onnistumista. Jumalan apuun turvaten hän on kuitenkin luottavaisella mielellä.
– Luulen, että ensimmäisen laulun kajahtaessa jäähallilla nousee pala kurkkuun ja mieli on herkkä, hän sanoo.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: