Tom Säilä piispa Jolkkoselle: ovet ovat myös meidän puoleltamme auki

 

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen vieraili Radio Dein Piispan kyselytunti –ohjelmassa keskiviikkona. Kyselytunnilla piispaa haastateltiin muiden aiheiden ohella ekumeenisista neuvotteluista, joiden myötä hän oli hiljattain vierailulla Roomassa. 

Keskustelu kääntyi hetkeksi kirkkojen välisestä ekumeniasta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäisiin kysymyksiin. Radio Dein ohjelmajohtaja Kai Kortelainen kysyi piispa Jolkkoselta, miksi ekumeeniset neuvottelut katolisen kirkon kanssa etenevät, mutta kirkon sisällä Sleyn kanssa ehtoollisyhteys on ”kovin vaikea asia”?

Kotimaa 24 uutisoi piispa Jolkkosen haastattelusta ja otsikoi uutisartikkelin terävin sanankääntein: ”Piispa Jari Jolkkonen: Minusta näyttää siltä, että ehtoollisyhteys on katkaistu Sleyn puolelta”. 

– Kaiken selvyyden vuoksi tahdon todeta, että Evankeliumiyhdistys on ehtoollisyhteydessä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Meillä ei kuitenkaan ole asiaa koskevaa julkilausumaa, kuten esimerkiksi kirkkokunnilla asiasta on, sillä emme ole kirkkokunta vaan järjestö, toiminnanjohtaja Tom Säilä selventää.

Kotimaan tiukasta otsikoinnista huolimatta keskustelu studiossa käytiin hyvässä hengessä. Piispa Jolkkonen totesi, ettei Evankeliumiyhdistys ole ainut suunta, johon kirkon tulee harjoittaa ”sisäistä ekumeniaa”. Jolkkonen totesi kaikkien tietävän ”että evankelisessa liikkeessä suhtaudutaan kriittisesti…, ei pidetä oikeana sitä, että meidän kirkkomme on avannut pappisviran myös naisille.”

Jolkkonen jatkoi, ettei asiassa voida edetä väkivaltaisesti.

– Tässä ei voi asettaa toista selkä seinää vasten, vaan täytyy kärsivällisesti keskustella ja rukoilla yhdessä ja myöskin asettua yhdessä Jumalan ilmoituksen alle ja yrittää nöyrästi kuunnella sitä yhdessä, piispa Jolkkonen kuvasi suhtautumistaan herätysliikekenttään.

Kortelainen kysyi ohjelmassa, aikooko piispa Jolkkonen pitää henkilökohtaisesti ja kirkon suunnalta yhteyden auki herätysliikkeisiin.

– Ilman muuta, sitä varten piispanvirka on olemassa, se on kirkon ykseyden virka, mutta toivoisin, että se ei olisi vain meidän tehtävä, vaan myös muut kristityt osallistuisivat siihen ja tukisivat sitä, piispa vastasi.

Jolkkonen esitti myös saman toiveen erityisesti seurakuntien luottamushenkilöiden suuntaan.

Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtaja Tom Säilä iloitsee piispa Jolkkosen tahdosta keskustella, rukoilla ja asettua Jumalan sanan ohjattavaksi.

– Ilman muuta ovet ovat auki molempiin suuntiin. Kaikki rakentava keskustelu, mihin piispa Jolkkonen tässä viittaa, on kaikkien osapuolten tavoitteiden täyttymys ja tahdomme siihen osallistua. Olen Jolkkosen kanssa asiassa täysin samaa mieltä, toiminnanjohtaja Tom Säilä painottaa.

Kuuntele Radio Dein Piispan kyselytunti –ohjelma tästä linkistä. Uutista koskevan keskustelun löydät hieman 11. minuutin jälkeen. 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: