Uusi alku armon vuonna 2018

 

Uusi alku on mahdollisuus. Vanhaan ei tarvitse jäädä kiinni, vaan on lupa suunnata katse tulevaan ja toivoa. Kaikkea vanhaa ei kuitenkaan voi unohtaa, eikä tarvitsekaan. Me olemme sellaisia, miksi historiamme niin hyvässä kuin pahassa on meidät muovannut. Eilisestä on hyvä ottaa mukaan uuteen päivään se, mikä on hyväksi koettua ja kestävää. Menneillä epäonnistumisillakin on merkityksensä. Viisas on se, joka oppii omista virheistään, sanotaan. Vanhaa muistellessa ja uuteen suunnatessa on Jumalan anteeksiantamuksella suuri voima.

Uusi alku ei ole vain yhden ihmisen mahdollisuus. Vaikka Luther ei sanonut: ”Kirkon on aina uudistuttava” (sanonta on peräisin reformoidulta teologilta Karl Barthilta 1900-luvun puolivälistä), hän olisi kuitenkin voinut sanoa niin. Kirkon uudistus on palaamista kirkkaille alkulähteille. Luther halusi kirkon seisovan tukevasti Raamatun perustalla, ja häntä sanotaan suureksi uudistajaksi. Joskus ihmettelen, miksi niitä, jotka tänään tahtovat kirkon uskovan Raamattuun Jumalan sanana ja ylimpänä auktoriteettina, sanotaan äärikonservatiiveiksi ja vanhoillisiksi. Voisiko kirkkomme armon vuonna 2018 uudistua aidossa uskonpuhdistuksen hengessä? Voisimmeko kirkkona hylätä eilisen virheet ja avata monella tavalla pölyttyneen Raamatun uudestaan? Voisimmeko löytää siitä uuden suunnan ja sisällön kirkon opetukselle ja julistukselle? ”Raamattu yksin” ei ole ummehtunutta taantumuksellisuutta vaan radikaali uudistusohjelma.

Uusi alku on mahdollisuus myös kristilliselle lehdelle. Sanansaattaja-lehti on ilmestynyt jo pitkään. Harva yhä ilmestyvä lehti voi kerskata yli 140-vuotisella katkeamattomalla historialla. Nyt kädessäsi on radikaalilla tavalla uudistunut vanhus, joka haluaa välittää lukijoilleen tässä ajassa entistä paremmin alkuperäisen raamatullisen sanoman koko maailman Vapahtajasta. Uudistunut Sanansaattaja haluaa olla herätyksen airut ja samalla rohkaista elämään kristittynä haastavan ajan keskellä. Sanansaattaja haluaa ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin ja viitoittaa tietä sekavan ajan keskellä.

Hyvä lukija, anna palautetta siitä, miten onnistumme.

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: