Vietävänä maailman paras viesti

 

Yhdysvaltalainen luterilainen pastori Matt Popovits johtaa seurakuntaa miljoonakaupunki Houstonissa Texasin osavaltiossa. Hän myös kiertää puhumassa nuorten tapahtumissa ympäri Yhdysvaltoja ja kauempanakin, kuten Maata Näkyvissä -festareilla marraskuussa. Hän muistuttaa, että kristinuskolla on yhä tarjottavanaan se viesti, minkä maailma syvimmiltään haluaa kuulla.

Marraskuussa Maata Näkyvissä -festareille saapui puhumaan yhdysvaltalainen luterilaisen Missouri-synodi kirkon pastori Matt Popovits. Popovits johtaa seurakuntaa Yhdysvaltain neljänneksi suurimassa kaupungissa Texasissa Houstonissa. Lisäksi hän kiertää ympäri maata puhumassa erilaisissa kristillisissä tilaisuuksissa. Hän myös julkaisi hiljattain ensimmäisen kirjansa.
Popovitsin näky on auttaa luterilaisia seurakuntia isoissa kaupungeissa kasvamaan yhteisöinä. Hän oli rakentamassa luterilaista seurakuntaa New Yorkissa kuusi vuotta, kunnes sai kutsun auttamaan seurakuntaa Houstonissa.
– Olen tällä hetkellä pastorina Pyhän Markuksen luterilaisessa kirkossa. Seurakunta on ollut toiminnassa jo pitkään, mutta ympäröivän kaupungin kasvaessa yhteisö on kutistunut, ja nyt me yritämme elvyttää sitä.
Popovitsin mukaan seurakunnan ongelmana on ollut ympäristön muutos, johon se ei ole osannut varautua.
– Naapurusto kirkon ympärillä on muuttunut aiempaa monimuotoisemmaksi. Sinne on muuttanut paljon lapsiperheitä ja nuoria ihmisiä, mutta kirkko ei ole muuttunut mukana niin, että he voisivat tavoittaa nuorempaa sukupolvea. Minun työni on auttaa kirkkoa tavoittamaan lähialueen ihmisiä, jotta seurakunta voisi taas kasvaa.

– Vaikka aika ja maailma muuttuvat, ihminen tarvitsee yhä toivoa ja anteeksiantamusta. Ne ovat syviä ihmistarpeita, jotka eivät koskaan lähde, Matt Popovits sanoo.

Johtamassa muutoksessa

Länsimaissa on jatkuvasti yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät tunne hyvin kristinuskoa tai siihen liittyviä perinteitä. Popovitsin mielestä on tärkeää tehdä seurakunnassa sellaisia muutoksia, että ihmiset, joilla ei ole kristillistä taustaa, pysyvät myös mukana jumalanpalvelusten kulussa.
Popovits ajattelee, että seurakunnan on kyettävä tekemään muutoksia, jotta se voisi kasvaa ja tavoittaa ihmisiä uudessa ympäristössä ja uudessa ajassa. Hän ei kuitenkaan ajattele, että muutokset tarkoittaisivat luopumista luterilaisesta perinnöstä.
– Meidän on saarnattava evankeliumia ja pidettävä kiinni sakramenteista, kasteesta ja ehtoollisesta. Tiettyjen asioiden on oltava esillä aina kun kokoonnumme, kuten uskontunnustus ja Isä meidän -rukous, hän luettelee ja jatkaa,
– On tärkeää miettiä, mitkä elementit täytyy pitää samana, jotta olisimme luterilaisia. Mutta samalla miettiä, miten voisimme muuttua niin, että ystävämme, jotka eivät jaa vielä toivoamme, pääsisivät lähelle evankeliumia ja ymmärtäisivät jumalanpalveluksesta niin paljon kuin mahdollista, jotta Jumala voisi toimia ja luoda uskoa heissä.

Kristinuskoa maailmalle

Popovits ajattelee, että vaikka hengellisessä työssä on jatkuvasti otettava huomioon, mitkä asiat puhuttelevat tämän päivän ihmisiä, on kuitenkin muistettava, että ihmisen sisin pysyy ajasta aikaan samana. Kristinuskolla on yhä tarjottavana vastaus, jonka ihmiset syvimmiltään haluavat kuulla.
– Vaikka aika ja maailma muuttuvat, ihminen tarvitsee yhä toivoa ja anteeksiantamusta. Ne ovat syviä ihmistarpeita, jotka eivät koskaan lähde.
Popovitsin mukaan kirkon varana on, että se alkaa murehtimaan vain itsestään ja lakkaa jakamasta viestiään toivosta ulkopuoliselle.
– Tällöin ihmiset lakkaavat olemasta kiinnostuneita kirkosta. Kirkon pitää pystyä puhuttelemaan ihmisiä siinä, mikä heille on ajankohtaista ja kohtaamaan siihen kuulumattomia tarjoamalla sitä, mitä he todella kaipaavat, Popovits painottaa.

Lue koko juttu Sanansaattajasta 24/19.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: