”Jos Jeesus ei noussut haudasta, kristinusko on turha”

 



Arkkipiispaehdokkaat ovat kohdanneet toisiaan useissa paneelikeskusteluissa. Viime viikon keskiviikkona arkkipiispaehdokkaat pohtivat teologisessa paneelissa muun muassa ruumiin ylösnousemusta. Kirkon globaalia ulottuvuutta ja lähetystyötä käsiteltiin Kallion kirkon tiistai-illassa.

Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistyksen ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan järjestämään teologiseen arkkipiispanvaalipaneelin osallistuivat viime keskiviikkona kaikki muut ehdokkaat paitsi Tapio Luoma, joka oli estynyt Rooman-matkansa vuoksi. 

Dosentti Olli-Pekka Vainio kysyi ehdokkailta kristillisestä opista. Hänen kysymyksensä kuului: ”mitä tapahtui Jeesuksen ruumiille hänen kuolemansa jälkeen?

” Ehdokas Björn Vikström lähestyi kysymystä vastaamalla, ettei usko ole rationaalisen tiedon tulos. Juuri tietoon – tai sen puutteeseen – hän kuitenkin vetosi muodostaessaan omaa kantaansa Jeesuksen ruumiilliseen ylösnousemukseen.

– Tiedämme, että opetuslapset kokivat jotakin, joka muutti heidän kokemusmaailmaansa. Meillä on toivo ja luottamus Jumalan huolenpitoon. Ihmeet jätän luottamuksella Jumalalle. 

Ilkka Kantola vastasi naureskellen, ettei hän tiedä, mitä Jeesuksen ruumiille tapahtui. Hän jatkoi siteeraamalla virttä, jossa kerrottiin ylösnousemuksesta. 

Ville Auvinen vastasi uskovansa Jeesuksen ruumiilliseen ylösnousemukseen.

– Ihan oikeasti hauta oli tyhjä ja Jeesus nousi ruumiillisesti siihen elämään, johon kukaan ei vielä ennen häntä ollut noussut.

– Jos tämä ei ole totta, kristinusko on turha, Auvinen sanoi.

Heli Inkinen kuvaili, että hänellä on suhteessa Jeesuksen ylösnousemukseen ”lapsen usko”.

– Uskon ylösnousemukseen ja siihen, että Jeesus Kristus nousi kuolleista. Ekumeenisena ihmisenä olen oppinut myös, että Jumala on mysteeri, joka pakenee määrittelyjämme.

Globaali näkökulma

Kallion kirkossa lähetystyötä ja kirkon globaalia ulottuvuutta käsitelleessä paneelissa olivat läsnä kaikki arkkipiispaehdokkaat. Paneelin järjestivät Kallion seurakunta, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura.

Paneelissa korostuivat Heli Inkisen ja Ville Auvisen kansainvälinen kokemus. Auvinen on joukon ainut lähetystyössä toiminut ehdokas. Inkinen on käsitellyt El Salvadorin luterilaisen kirkon virkakysymystä väitöskirjassaan ja pitänyt yhteyksiä alueelle edelleen.

Paneelissa kysyttiin ehdokkaiden mielipidettä muun muassa kirkon globaalin vastuun ja lähetystyön toteuttamiseen. Nykyisessä mallissa kirkon lähetystehtävää toteuttavat seitsemän virallista lähetysjärjestöä ja kansainvälistä diakoniaa tekee Kirkon ulkomaanapu.

– Järjestöillä on pitkä historia ja arvokas perinne. Monipuolisella järjestökentällä on saatu väkeä innostettua. Tästä huolimatta on outoa, että meillä on näin monta organisaatiota. En näe, että järjestöistä tulisi luopua, mutta lähetysjärjestöjen olisi hyvä keskustella ja vähentää päällekkäistä toimintaa, Ilkka Kantola sanoi.

– Komppaan Ilkka Kantolaa rikkaasta perinteestä. Yhteistyötä voimme tehdä, mutta yhteen laatikkoon järjestöjä ei voi laittaa. Olemme erilaisia ihmisiä ja teemme asioita erilaisilla tavoilla. Oma järjestö koetaan rakkaaksi ja se osaltaan innostaa lähetystyöhön, Auvinen kommentoi.

Heli Inkinen muistutti, että kirkon kansainvälistä tehtävää toteutetaan myös paikallisseurakuntatasolla muodostamalla ystävyysseurakuntia ympäri maailman.

Ehdokkaita haastettiin myös antamaan arkkipiispan vastaus seurakuntalaiselle, joka kokee kirkon maahanmuuttolinjaukset ja suhteen Islamiin liian pehmeiksi.

– Solidaarisuus ei ole vasemmistopuolueiden keksintö. Se ei ole lisä kristinuskoon, vaan olennainen osa kristinuskoa, Björn Vikström totesi.

– Kun Jeesus puhuu seuraajiensa suhteesta lähimmäisiin, Hän ei anna vaihtoehtoja. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”. Voimme kyllä keskustella ideologioista, mutta toinen ihminen ei ole koskaan kristitylle uhka, Tapio Luoma jatkoi.

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään 8.2.2018. Mahdollinen toinen kierros käydään 1.3.2018.

Teksti on laajennettu Sanansaattajassa 3/2018 julkaistusta jutusta.

Jutussa oikaistu lehdessä oleva virheellinen tieto ensimmäisen paneelin järjestävästä tahosta. Paneelin järjestivät Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta, ei Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta. Piispa Björn Vikströmin sukunimeen eksynyt kirjoitusvirhe on myös korjattu.

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: