Päivän Manna 10.5.

Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. (Hepr. 11:1)

Usko on lamppu, joka valaisee ja johdattaa pimeydessä, jossa järki sokeudessaan joutuu häpeään. Kun siis sinulla on Jumalan sana, sulje silloin järkesi. Sinä silmänräpäyksenä, jona näin ylistät ja kunnioitat Jumalaa, usko luetaan sinulle vanhurskaudeksi. Kun siis uskon Jumalan olevan olemassa ja voivan kaiken sen, mikä Jumalalle kuuluu, annan hänelle kunnian.

Mutta mikä Jumalalle kuuluu? Se, että hän on kaikkivaltias, hyvä, armollinen, vanhurskas, viisas, totinen ja kaikki, mikä on hyvää. Se on oikeaa jumalanpalvelusta, että näitä hänestä uskotaan. Sellaisen uskon tapaamme Aabrahamilla, kun tämä riippui hänessä, joka kutsuu olemattomat ikään kuin ne olisivat. Aabraham kyllä tiesi, etteivät kaikki luodut yhteensä voi antaa hänelle poikaa, mutta hän ajatteli: Jumala voi, eikä ainoastaan iäkkäästä vaimosta, vaan vaikkapa kivestä. Näin uskoen hän saattoi Jumalalta omistaa vielä enemmänkin: iäisen elämän ja kaiken hyvän.

Hänen uskonsa ei kuitenkaan ole vähäinen asia, vaikka se siltä näyttää. Koetapa vain! Jos Jumala sanoisi: Tuossa on kourallinen jyviä tai vain yksi jyvä, sillä minä elätän sinut kokonaisen vuoden. Kuka uskoisi sitä? Silloin saisimme kokea, kuinka mahdotonta se on luonnolle, sillä jos tahdot silmin sen nähdä, uskon täytyy raueta tyhjiin.