Päivän Manna 14.5.

Hän alentaa ja ylentää. (1. Sam. 2:7)

Mikä ihana asia onkaan usko! Ajattele, jos meidän vallassamme olisi sen omistaminen tai sen säilyttäminen sen kerran saatuamme! Kaikkihan epäilemättä riippuu uskosta. Niin perkeleen kuin kuolemankin on paettava sitä. Mutta miten sen saan ja säilytän? Siihen vastaamme: Jumala on jättänyt oman tahtonsa varaan uskon antamisen ja ottamisen, jopa sen heikentämisen tai vahvistamisen, vapaasti mielensä mukaan. Tämän kaikki pyhät ovat samalla tavalla kuin mekin saaneet kokea oppiakseen hänet oikein tuntemaan. Niinpä Jumala voi silmänräpäyksessä antaa minulle suuren uskon, mutta ennen kuin arvaankaan hän antaa sen vaipua ja suo uskon jollekulle suurelle syntiselle. Mutta miksi Jumala ei aina anna pyhilleen vahvaa uskoa? Siksi, etteivät he ylpistyisi luullen sen lähtevän heistä itsestään ja etteivät tekisi itsestään jumalia. Hänen on siis hoidettava heitä niin, että he tietävät hänet Jumalaksi, oppivat tuntemaan itsensä ja pysymään nöyrinä. Tätä hän vaatii sekä meiltä että kaikilta pyhiltään. Kaikkien heidän on kumarruttava hänen edessään ja tunnustettava täydestä sydämestään: Minä olen mitätön enkä kykene mihinkään. Me olemme siis kaikki samanarvoisia Jumalan edessä. Tosin lahjat ovat erilaiset, mutta nekin kaikki ovat häneltä.