Hengellisen työntekijän työuupumus

 

Työssä uupuminen on raskas asia uupuneelle ja hänen läheisilleen sekä niille joille työntekijä on tullut rakkaaksi. Moni läheinen voi tuntea neuvottomuutta, voimattomuutta tai syyllisyyttä tilanteesta. Joku aitoa hämmästystäkin siitä, miten työ voi uuvuttaa.

Viesti tai epäily siitä, että työntekijä on uupunut, on raskas myös esimiehelle ja työnantajalle. Työntekijän työssä jaksaminen on työnantajan vastuulla. Tämä kirjoitus on ennen kaikkea omasta esimiehen näkökulmasta kirjoitettu.

Hengellinen työ ja työ järjestössä on itsenäistä työtä. Se on työtä, jossa heittäydytään, annetaan paljon ja enemmänkin. Usein työssä unohtuvat tunnit ja päivät. Työ imee mukaansa ja usein se tuntuu hyvältä. Silti työ kristillisessä järjestössä on niin työntekijälle kuin hänen perheelleen melkoinen ponnistus. Työntekijän epäsäännölliset, poikkeuksellisen pitkät, iltoihin ja viikonloppuihin painottuvat työajat sekä katkonaiset tai pitämättömät loma- tai vapaapäivät tulevat tutuksi jokaiselle järjestötyöntekijän perheelle. Voi tulla yllättäviä muutoksia, matkoja, leirejä tai muita pitkiä poissaoloja kotoa.

Pyrkimys on, että kerran kuukaudessa julistustyöntekijöillä olisi viikonloppu, jolloin ei ole työtehtäviä. Joskus se onnistuu. Joka kerta se vaatii kuitenkin kurinalaisuutta ja hyvää suunnittelua, mielellään puoli vuotta etukäteen.

Työehtosopimus ei anna toivottua tukea papeille tai muille julistustyöntekijälle työn rajaamisessa. Julistustyöntekijöiden työ on työajatonta ja pappisvirka pysyvä. Tämä yhdistelmä on sekä siunaus että taakka. On vaikea sanoa milloin oma mies, vaimo, oman messuyhteisön pappi tai työntekijä käyttää liikaa aikaansa työasioihin.

Jaksamisen rajat
kantapään kautta

Oma, oman läheisen tai työyhteisön hyvinvointi on niin arvokas asia, että sitä on tärkeä käsitellä. Vastuu siitä miten työn ja vapaan erottaminen toteutuvat on työntekijällä itsellään, mutta myös kaikilla niillä, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä. Harvalla työntekijällämme on viikoittaista kontaktia toiseen työkaveriin tai esimieheensä. Usein tapaaminen voi olla lyhyt kohtaaminen samoissa tiloissa tai vaikka sakastissa ennen messua.

Lisäksi kynnys tunnustaa omien voimien vähäisyys voi olla suuri. Paidan sisään hiipii helposti velvollisuudentunto tehdä paljon ja sitä enemmän. Työntekijän paineet olla tehokas, luova, tuottava ja esimerkillinen työntekijä tai oman seurakunnan pappi ovat suuret. Jos työssä ei ole selkeästi rajattua toimenkuvaa ja mittareita, joilla omaa työtään arvioi, ajautuu helposti kyselemään itseltään: Olenko tehnyt tarpeeksi? Riitänkö tai kelpaanko tällaisena työntekijänä?

Myös oma itsetunto voi olla ajoittain koetuksella. Lopulta niin, että kirkkokahveilla kevyeksi rohkaisuksi tarkoitettu lause ”täällä kulee aina niin hyvät saarnat” vääntyy kuulijan korvissa vaatimukseksi ”saarnan on joka kerta ylitettävä odotukset, ja sen on pakko olla erityisen ansioitunut.”

Uupuminen voi tuntua työntekijästä heikkoudelta, joka on parempi pitää omana tietona ja jatkaa eteenpäin. Toki esimies ja työkaverit pyrkivät auttamaan työn rajaamiseen tai työajan hallitsemiseen liittyvissä asioissa, mutta useimmat oppivat silti kantapään kautta, missä kulkevat omat jaksamisen rajat.

Mikäli ongelmat ovat vakavia, työnantajalla ovat apuna työnohjaus ja hyvä työterveydenhuolto. Nämä molemmat ovat hyviä keinoja purkaa tilannetta, jos tuntuu, etteivät omat tai esimiehen neuvot riitä.

Olen itse saanut hyviä neuvoja esimiehiltäni työn rajaamiseen. Työ on siitä huolimatta varsin itsenäistä ja yksinäistä. Jos kerron uudesta ideasta tai toimintamuodosta, ei kukaan tule painamaan jarrua puolestani vaan sanoo: ”kuulostaa hyvältä, tee ihmeessä tuollainen juttu!”

”Isä, oletko tänään pappina?”

Tämä pienen tyttäreni kysymys on suomeksi, oletko tänään isä vai pappi? Vain ymmärtämätön vastaa olevansa molempia. Pappi on se, joka on ennen messua ajatuksissaan, antaa kirkossa aikansa toisille ja sivuuttaa oman perheensä tarpeet. Isä on se, joka messussa pitää sylissä, kantaa nukahtanutta ja lähtee mukaan pyhäkouluun.

Pappisliitto on selvittänyt olisiko kirkon papit ja kanttorit mahdollista saada työaikalain piiriin. Tämä voi tuntua aluksi vieraalta ajatukselta. Pappi ei lakkaa olemasta pappi leimatessaan kellokortilla itsensä ulos töistä, eikä työntekijän uupumista helpota se, että hän katsoo viikkotuntimääränsä olevan täynnä.

Hätä tulee, neuvoja hengelliseen kysymykseen kaivataan tai sairas toivoo saavansa kotiehtoollisen. Sielunhoidollista apua kaivatessa ei mietitä virastoaikoja. Kirkon työntekijän puoleen on hyvä voida kääntyä elämän kaikissa tilanteissa. Silti jotenkin määritelty ja rajattu työaika sekä ennen kaikkea selkeä työnkuva auttaa työntekijää voimaan hyvin ja jaksamaan työssään paremmin. Hoitamattomasta työuupumuksesta kärsivä työntekijä ei ole kenenkään etu.

Käsitys työntekijän vapaa-ajasta, yksityisyydestä, ajasta perheen, harrastusten tai tavoitettavuuden suhteen ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä paljon. Joitakin työasioita voidaan hoitaa kädenkäänteessä sähköpostitse, WhatsAppissa tai muuten verkossa riippumatta päivästä ja kellonajasta. Ja toisaalta kaivataan rauhaa, jota ei häiritse mikään työasia. Läheisen punttisalin kattoon on asennettu ”musta laatikko”. Se estää kaiken tietoliikenneyhteyden salilla. Nyt on aika laittaa romua tankoon eikä olla tavoitettavissa.

Viikko Tetristä

Itseäni helpottaa kalenteri suunnitellussa viikon hahmottaminen Tetris-palikoin. Viikossa on eri pituisia vihreitä, keltaisia ja punaisia palikoita. Nämä palikat auttavat hahmottamaan viikon rakennetta.

Vihreät palikat ovat aikaa, kun teen töitä työhuoneessani koneella, tarkistan laskuja tai valmistan puhetta tai puran sähköpostiruuhkaa junamatkalla. Keltaiset palikat ovat kokouksia, tapaamisia ja palavereita Skypessä, puhelimitse ja usein kasvotusten. Punaiset ovat tilaisuuksia, jolloin ollaan esillä, ihmisten edessä, panta tai kravatti kaulassa, tarkkana joka sekunti.

Joku työkaverini asettelee ehkä eri tavalla värejä viikkoonsa, ja niin saakin olla. Itsellänikin tilanne voi vaihdella. Miten väritän tällä viikolla saarnan valmistelun, kun kotona tai lähipiirissä on kiirettä, sairautta tai muuten unettomia öitä? Entä rippikoululeirit? Joskus leirillä saattaa kokea kaikki sateenkaaren värit muutaman tunnin sisällä. Jossakin seuroissa tuntuu siltä, että painetaan parikymmentä minuuttia polttimo punaisena, ja sen jälkeen lauletaan ja iloitaan yhdessä ystävien kesken. Värit auttavat silti hahmottamaan työpäivien ja viikkojen rakennetta. Ehtiikö mieleni ja ruumiini palautua, onko aikaa valmistella entä miltä muuten viikko näyttää?

Työntekijää kantaa usein suuri joukko rukoilevia ja rohkaisevia ystäviä. Silti Tetris-palikoita tippuu välillä ympäri viikkoa ilman, että tilannetta pystyy hallitsemaan ja palikkapino kasvaa tappiin asti. Työelämässä on vaikea aloittaa aivan alusta, tyhjältä pelikentältä tai kalenterista, mutta joskus se on ainoa vaihtoehto jatkaa hyvinvoivana työssä, palikka kerrallaan.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: