Päivän Manna 4.7.

Minä kehotan teitä antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi. (Room. 12:1)

Sanoilla elävä ja pyhä Paavali hävittää vanhan liiton uhrit. Näistä uhreistahan ainoakaan ei jäänyt eloon, ne teurastettiin ja syötiin. Uuden liiton uhri sen sijaan vasta ihmeellinen on: Se surmataan, mutta pysyy kuitenkin elossa. Se jopa elää sitä paremmin ja voimakkaampana, kuta enemmän sitä surmataan ja uhrataan. Meidän on siis ymmärrettävä hengellisesti tämä elävä-sana. Se tarkoittaa elämää Jumalan edessä eikä maailman. Se, joka kurittaa ruumistaan ja kuolettaa himojaan, ei elä maailmalle.

Maailma elää himoissaan luonnollisen turmeluksen mukaisesti eikä se muuta voikaan. Kristitty kuuluu tosin turmeltuneen luontonsa puolesta maailmaan, mutta ei elä sen mukaisesti. Kristityn elämä on iankaikkista elämää Jumalan edessä. Se on oikeaa, elävää uhraamista. Ruumiin himojen kuolettaminen joko vapaaehtoisesti itseään kurittaen tai ulkonaisen vainon vuoksi on juuri tätä harjoittautumista iankaikkista elämää varten. Vanhan liiton uhri ei liioin ollut pyhäkään muutoin kuin häviämiseensä asti. Tämä uhri sen sijaan on iäisesti pyhä Jumalan edessä.

Se mikä koituu Jumalan kunniaksi ja palvelemiseksi, on pyhää. Yksin sitä Jumala käyttää. Tämä pieni pyhä-sana onkin ymmärrettävä niin, että annamme yksin Jumalan vaikuttaa meissä ja sitä, että olemme pyhästi hänen käytössään.

Epäpyhä on sen sijaan sen uhri, joka tekee tekonsa omaksi kunniakseen tai himojensa tyydyttämiseksi.