-
Connector.
Päivän Manna 24.4.
24.04.2026
Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut. (Joh. 16:21)
Tällä vertauksella Herra tahtoo osoittaa meidän omat tekemisemme mitättömiksi. Tiedämmehän, että vaikka kaikki vaimot auttaisivat synnyttävää vaimoa, he eivät kuitenkaan saisi mitään toimeksi. Vapaa tahto on voimaton, ei tässä voida mitään tehdä eikä auttaa. Vaimon vallassa ei ole lapsen synnyttäminen. Hän päinvastoin tuntee asian olevan Jumalan kädessä ja vallassa. Jos hän auttaa ja vaikuttaa, on apu ja vaikutus käsillä, mutta ellei hän auta, on kaikki hukassa, vaikka koko maailma olisi saapuvilla. Jumala opettaa vaimoa oikein arvioimaan omat voimansa, kykynsä ja vahvuutensa.
Samoin on käyvä teidänkin, Kristus tässä sanoo omilleen. Samoin kuin vaimo pelkää suurta onnettomuutta, mutta kuitenkin tietää kaiken olevan Jumalan kädessä ja siksi turvaa häneen, niin on teidänkin käyvä joutuessanne vastoinkäymisten tuskaan ja muuttuessanne uusiksi ihmisiksi. Pysykää vain alallanne ja antakaa Jumalan toimia. Hän tekee kaiken hyvin ilman vähintäkään teidän apuanne. Me emme voi mitään tässä asiassa. Me tunnemme vain kuolemaa ja helvettiä, kuten ei vaimokaan tässä voi muuta kuin tuntea kipua, ahdistusta ja hätää voimatta siitä itseään auttaa.
Lisää artikkeleita:
- 30 000 kertaa kiitos – Syyskeräys oli menestys
- 28 000 eurosta kiitos – lahjallasi rakennetaan jo
- Yli 30 000 euroa eteläsudanilaisille pakolaisille Ugandassa: nuorisotyö seurakunnissa vahvistuu ja lapset pääsevät kouluun – kiitos lahjastasi
- Joulukeräys 2024 pakolaislapsille ja -nuorille Ugandassa
- Siionin kannel ja Raamattu, laulujen raamattuviitteet ja raamattupohja
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Päivän Manna 27.4.
- Päivän Manna 26.4.
- Päivän Manna 25.4.
- Päivän Manna 24.4.
- Päivän Manna 23.4.
- Päivän Manna 22.4.
- Päivän Manna 21.4.
- Päivän Manna 20.4.
- Päivän Manna 19.4.
- Leena Ylimäen työ Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla jatkuu – Evankeliumijuhla Karkussa myös 2027

