Päivän Manna 24.5.

Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi minua kurita. (Ps. 6:2)

Daavid tunnustaa olevansa syntinen, joka ansaitsee rangaistuksen. Hän kuitenkin rukoilee, että rangaistuksesta tulisi ajallinen ja isällinen kuritus, eikä iankaikkinen, vihastuneen ja armottoman tuomarin rangaistus. Tässä hän siis tuntee sekä kalvavan omantunnon levottomuutta ja kiusausta että sitä rangaistusta, joka on pahan omantunnon seurauksena, nimittäin itse helvetin tuskaa. Edelleen huomaat, että hän on aivan vapaa kaikesta omaan ansioon turvaamisesta. Hän ei puhu mitään tekemistään suurimmista ja parhaimmista teoista, ei ihmeteoistakaan, eikä saamistaan armovoimista. Hän ei uskalla niihin turvaten tulla vihastuneen Jumalan eteen. Hän vain huutaa häntä avuksi ja rukoilee hänen sulaa armahtavaisuuttaan mitä kauheimman syntisen tavoin. Suruttomat ja jumalattomat ihmiset eivät tiedä tällaisesta mitään. Nämä sanat ovatkin uskovan syntisen, joka on oppinut perustamaan luottamuksensa Jumalan armoon eikä omaan ansioon. Järki, luonto tai vapaa tahtokaan ei näet kykene näin rukoilemaan ja huutamaan.