-
Connector.
Päivän Manna 10.4.
10.04.2026
Hänen nimensä on: Ihmeellinen. (Jes. 9:5)
Tämä nimi ilmaisee tavan, millä tämä kuningas hallitsee valtakuntaansa. Hän toteuttaa sitä niin oudosti ja ihmeellisesti, että se on kaikkea ymmärrystä, luontoa ja viisautta ylempänä. Hän hallitsee meitä niin kuin Isä on hallinnut häntä. Maan päällä ei ole koskaan nähty houkkamaisempaa ja mahdottomampaa: kuolevasta ihmisestä on määrä tulla, ei ainoastaan elävä, vaan Herra, elämän jakaja ja kaikkien kuolleitten herättäjä. Kuoleman on määrä alistua sen alaiseksi, jonka se surmaa, ja saada sen käsistä osakseen iankaikkinen kuolema. Ja vielä: Kunnian kuningas tulee siitä, jonka hänen oma kansansa hylkäsi, jota vainosi, jonka surmasi, jota pilkkasi ja häpäisi. Samoin kaikessa muussakin pelkkiä sanomattomia ihmeitä. Samoin hän tekee omilleen valtakunnassaan. Kristus tekee parantumattomaksi syntiseksi sen, jonka hän aikoo tehdä vanhurskaaksi. Hän tekee houkaksi sen, josta aikoo tehdä viisaan. Hän tekee heikoksi sen, jonka aikoo tehdä väkeväksi. Hän syöksee kuoleman kitaan sen, jonka aikoo tehdä eläväksi. Hän vajottaa helvetin syvyyksiin sen, jonka aikoo viedä taivaaseen. Kun emme ole tätä kokeneet, se ei tunnu meistä ihmeelliseltä. Ne taas, jotka ovat tähän perehtyneitä, ymmärtävät, mitä ihmeellistä menoa tämä on ja että häntä täydellä syyllä sanotaan Ihmeelliseksi.
Lisää artikkeleita:
- 30 000 kertaa kiitos – Syyskeräys oli menestys
- 28 000 eurosta kiitos – lahjallasi rakennetaan jo
- Yli 30 000 euroa eteläsudanilaisille pakolaisille Ugandassa: nuorisotyö seurakunnissa vahvistuu ja lapset pääsevät kouluun – kiitos lahjastasi
- Joulukeräys 2024 pakolaislapsille ja -nuorille Ugandassa
- Siionin kannel ja Raamattu, laulujen raamattuviitteet ja raamattupohja
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Päivän Manna 11.4.
- Työntekijää haetaan: Nuoriso- ja opiskelijatyön koordinaattori
- Päivän Manna 10.4.
- Päivän Manna 9.4.
- Päivän Manna 8.4.
- Mainio maaliskuu
- Päivän Manna 7.4.
- Päivän Manna 6.4.
- Päivän Manna 5.4.
- Päivän Manna 4.4.

