-
Connector.
Päivän Manna 11.4.
11.04.2026
Hänen nimensä on: Iankaikkinen isä. (Jes. 9:5)
Vaikka maallinen isä suhtautuukin lapsiinsa isän tavoin, hänen on kuitenkin kerran kuoltava ja jätettävä lapsensa toisten haltuun. Siksi hän ei voi olla iankaikkinen isä. Pikemminkin häntä voitaisiin sanoa rahtusen isäksi, hän kun ei ajan rahtuakaan voi olla varma elämästään. Tämä kuningas sen sijaan ei enää koskaan kuole eikä hän myöskään jätä lapsiaan jälkeensä, vaan pitää heidät alati luonaan, ja he saavat iankaikkisesti elää hänen kanssaan.
Hänen Isä-nimensä osoittaa, että hän ei vain anna lapsille elämää, vaan että hän myös elättää, vaatettaa, opettaa ja kurittaa heitä, huolehtii heistä ja valmistaa heille perinnön. Isän tavoin hän kurittaa heitä, jos he tekevät syntiä, mutta ei aja heitä luotaan. Samoinhan maallinenkin isä kasvattaa, rankaisee, rakastaa ja suojelee lastaan eikä hylkää sitä, vaikka se olisikin likainen, rupinen tai muuten heikko. Paljon enemmän Kristus näkee vaivaa omistaan, jopa iankaikkisesti, aloittaen täällä uskossa ja siellä, kun kaikki ilmestyy. Samoin kuin näet kristityt noiden edellisten nimien (Jes. 9:5) vaikutuksesta ovat saaneet perusteellista harjoitusta kärsimisessä, lohdutuksessa, voitossa ja taistelussa syntiä vastaan, he tästä kaikesta saavat varman luottamuksen Jumalaan. He ovat Jumalan lapsia eikä heitä milloinkaan hylätä.
Tällainen toivo syntyy tämän nimen vaikutuksesta ja sen hedelmänä. He saavat lapsen mielen Jumalaa kohtaan ja Jumala tulee heille rakkaaksi. Siitä syystä, että Kristus saa kaiken tämän aikaan valtakunnassaan, häntä täydellä syyllä sanotaan lankaikkiseksi isäksi.
Lisää artikkeleita:
- 30 000 kertaa kiitos – Syyskeräys oli menestys
- 28 000 eurosta kiitos – lahjallasi rakennetaan jo
- Yli 30 000 euroa eteläsudanilaisille pakolaisille Ugandassa: nuorisotyö seurakunnissa vahvistuu ja lapset pääsevät kouluun – kiitos lahjastasi
- Joulukeräys 2024 pakolaislapsille ja -nuorille Ugandassa
- Siionin kannel ja Raamattu, laulujen raamattuviitteet ja raamattupohja
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Päivän Manna 11.4.
- Työntekijää haetaan: Nuoriso- ja opiskelijatyön koordinaattori
- Päivän Manna 10.4.
- Päivän Manna 9.4.
- Päivän Manna 8.4.
- Mainio maaliskuu
- Päivän Manna 7.4.
- Päivän Manna 6.4.
- Päivän Manna 5.4.
- Päivän Manna 4.4.

