Päivän Manna 2.7.

Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. (2. Piet. 3:18)

Huomaamme tästä kehotuksesta, ettei armon oppia voida milloinkaan teroittaa mieleen kylliksi. Meidän on koko elinaikamme pysyttävä sen oppilaina. Ne taas, jotka mielestään sen hyvin ymmärtävät, eivät ole koskaan aloittaneet sen oikeaa oppimista. Milloin saatana, milloin oma turmeltunut luontomme, milloin maailma ja omatuntomme, joiden kautta me kiihotumme toivottomuuteen, kärsimättömyyteen, vihaan, kateuteen, haureuteen ja muihin synteihin, nostattavat meissä lakkaamatta uusia kiusauksia. Kuinka näin ollen heikko luontomme voisi olla usein lankeamatta ja kadottamatta varmaa luottamusta Jumalan armoon?

Tällaiset myrskyt eivät suo koskaan meille täyttä rauhaa. Vaikka ne joksikin aikaa asettuvatkin, kuitenkin ne kohta jälleen nousevat. Meillä on sitä paitsi myös, niin kauan kuin elämme, monenlaisia toimia, joiden tähden usein unohdamme puhtaan ilon armossa. Meidän on siis varsin välttämätöntä rukoilla, että Jumala lisäisi meihin armonsa iloa ja riemua, ettei meitä pettäisi se murhe, jonka synnin kauhistus tuo mukanaan.

On siis suuri Pyhän Hengen lahja voida lujasti uskoa, että meillä on armollinen Jumala. Tätä luottamusta ei kuitenkaan voida säilyttää ilman taistelua, jonka synnyttävät meissä luontainen heikkoutemme ja epäluuloisuutemme Jumalaa kohtaan.