Päivän Manna 26.6.

Minä olen unhottunut ihmisten mielestä niinkuin kuollut. (Ps. 31:13)

Tällaistakin Herra toisinaan sallii pyhiensä tuntea ottaessaan uskon ja luottamuksen heidän sydämistään. Tämä on kuitenkin pelkkää hyvyyttä huomataksemme, kuinka isällisesti hän kohtelee meitä, että uskomme harjaantuisi ja kasvaisi. Hän tekee näin varsinkin varjellakseen omansa kahdenlaiselta onnettomuudelta, jotka muutoin olisivat seurauksena.

Ensiksi he ollessaan hengessä voimakkaita ja rohkeita saattaisivat lopulta luulla, että he ovat sellaisia omasta voimastaan. Siksi hän antaa joskus heidän uskonsa vaipua, että he näkisivät tilansa ja tunnustaisivat: Vaikka tahtoisin uskoa, en kuitenkaan voi. Näin suuri Jumala nöyryyttää pyhiään ja pitää heidät itsensä tuntemisessa. Luontomme on näet aina taipuvainen kiintymään Jumalan lahjoihin ja riippumaan niissä. Siksi hän holhoaa meitä nähdäksemme, että hänen täytyy antaa uskoa sydämiimme ja että me emme itse voi ottaa sitä.

Toiseksi hän tekee tällaista jotta kiinnittäisimme huomiomme Raamatun esikuviin. Ellei meillä olisi esikuvia sellaisista pyhistä, jotka ovat kärsineet samanlaista, me emme voisi kestää. Omatuntomme sanoisi: Olen yksin tätä kärsimässä ja se on siis merkkinä siitä, ettei Jumala huoli minusta. Mutta kun huomaamme muille pyhille käyneen samoin, opimme siitä odottamaan Herran avun aikaa.