-
Connector.
Päivän Manna 30.6.
30.06.2026
Käyttäytykää vain Kristuksen evankeliumin arvon mukaisesti. (Fil. 1:27)
Opetettuamme uskoa Kristukseen me opetamme myös hyviä tekoja. Jos olet uskolla omistanut Kristuksen, jonka kautta olet vanhurskas, niin ryhdy tekemään sitä, mikä on hyvää. Rakasta Jumalaa ja lähimmäistä, rukoile Jumalaasi, kiitä, kunnioita, ylistä ja tunnusta häntä, tee hyvää lähimmäisellesi, palvele häntä ja toimita uskollisesti tehtäväsi.
Nämä ovat oikeita hyviä tekoja, koska ne syntyvät uskosta ja sydämellisestä ilosta sen johdosta, että meillä on syntien anteeksiantamus ilman ansiotamme Kristuksen kautta. Kärsivällisesti kestetään siten kaikki se risti ja vaiva, mikä on kannettava. Onhan Kristuksen päällemme panema ies sovelias ja hänen kuormansa keveä.
Kristitty voi näet kärsiä helposti kaiken, jos synti on saatu anteeksi ja omatunto vapautettu synnin raskaasta kuormasta. Hänen sydämessään on kaikki muuttunut suloiseksi ja hyväksi. Hän tekee ja kärsii mielellään sen, mikä ikinä saattaa häntä kohdata. Mutta niin kauan kuin ihminen pysyy omassa vanhurskaudessaan, hänelle kaikki se, minkä hän tekee ja kärsii, on raskasta ja vaikeaa, sillä hän tekee sen haluttomasti ja vastenmielisesti.
Lisää artikkeleita:
- 30 000 kertaa kiitos – Syyskeräys oli menestys
- 28 000 eurosta kiitos – lahjallasi rakennetaan jo
- Yli 30 000 euroa eteläsudanilaisille pakolaisille Ugandassa: nuorisotyö seurakunnissa vahvistuu ja lapset pääsevät kouluun – kiitos lahjastasi
- Joulukeräys 2024 pakolaislapsille ja -nuorille Ugandassa
- Siionin kannel ja Raamattu, laulujen raamattuviitteet ja raamattupohja
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Kesäkuu Suomessa
- Päivän Manna 30.6.
- Kuulumisia Saksan lähetiltä
- ”Ehtoollinen on koko kirkon sydän”
- Päivän Manna 29.6.
- Lähetystyö ja talkoohenki nousivat Evankeliumijuhlan päätöspäivän ytimeen: yli 12 000 käyntiä
- Päivän Manna 28.6.
- ”Evankeliumijuhlassa on lämmin hengellinen ilmapiiri”
- Uudet hallituksen jäsenet valittu: Riina Halme, Sari Mäkimattila, Tuomo Liimatainen ja Jussi Auvinen luottamustehtävään
- Päivän Manna 27.6.

