Päivän Manna 15.6.

Vaeltakaa rakkaudessa! (Ef. 5:2)

Rakkaudessa lähimmäistä kohtaan ei ole vähäisintä se, että voin hylätä itserakkaat, hyvät luulot itsestäni. Voin palvella lähimmäistäni ajallisella hyvällä, työllä ja vaivalla. Voin auttaa häntä neuvoin ja esirukouksin. Voin käydä häntä katsomassa ja lohduttaa häntä, kun hän on sairas ja murheellinen. Voin ruokkia häntä, kun hän on nälkäinen, vapauttaa hänet vankeudesta tai muuta senkaltaista. Suurinta on kuitenkin lähimmäiseni heikkouden sietäminen.

Tässä me kuitenkin jäämme aina puutteellisiksi, emmekä voi toteuttaa sitä niin täydellisesti kuin Kristus. Hän on puhdas, kirkas ja tahraton aurinko, kun taas meidän valomme on tuskin kuin palava oljenkorsi auringon rinnalla. Hän on kuin täydellisen rakkauden tulta täynnä oleva tulinen uuni. Kuitenkin hän tyytyy, jos sytytämme edes vähäisenkin valon ja käyttäydymme edes vähän sinne päin kuin tahtoisimme antaa rakkauden liekehtien loistaa.

Tässä meidän jokaisen on kuitenkin pakko nähdä omat puutteemme. Varo kuitenkin tuomitsemasta sanoen: Ei tuossa ole Kristusta. Katso, kuinka viisaasti Kristus menetteli palvellessaan ja kärsiessään opetuslastensa mielettömyyttä heidän kompastellessaan ja langetessaan. Ei siis ole niinkään vähäinen rakkauden osoitus, että voit sietää joko uskossa tai rakkaudessa heikkoa lähimmäistäsi.